Yksi lattiaa tehdessä tai valittaessa eteen tulevista kysymyksistä on pintakäsittely - eli onko lattian puuaines suojattu lialta ja kulumiselta lakan, öljyn vai öljyvahan avulla. Samat asiat pätevät pääosin myös muihin puutuotteisiimme, kuten listoihin ja käsijohteisiin. Osa tuotteistamme on mahdollista hankkia myös puuvalmiina, mutta nekin on pintakäsiteltävä ennen käyttöä, sillä käsittelemätön puu paitsi likaantuu nopeasti ja on lähes mahdoton puhdistaa, myös tikkuuntuu herkästi. Puuvalmiit tuotteet tulee yleensä myös hioa ennen pintakäsittelyä, sillä ne ovat pääosin höyläpinnalla, jossa voi olla sileämpiä ja karheampia kohtia, jotka saattavat näkyä pintakäsittelyn jälkeen. Puuvalmis tuote likaantuu herkästi myös käsiteltäessä, joten hionnalla pinta myös puhdistuu ennen käsittelyä.
Öljytty lattia on kyllästetty puuhun imeytetyllä öljyllä. Lakkapinta taas on puun pintaan levitetty kalvo, joka suojaa puuta lialta ja tahroilta. Öljyvaha ja tehtaiden UV-öljyt ovat tavallaan näiden kahden välimuoto - puuhun on imeytynyt öljyä, mutta myös pinnassa on ohut suojakalvo.
Lakatun lattian hoitaminen on helppoa ja vaivatonta; imurointia ja tarpeen vaatiessa nihkeäpyyhintää. Lattialle ei tarvitse tehdä mitään suurempia hoitotoimenpiteitä ennen kuin ehkä 10-20 vuoden kuluttua, kun lakkapinta alkaa olla kulunut. Tällöin paikalle kutsutaan parkettialan ammattilainen hiomaan vanhat lakat pois ja tekemään uusi pintakäsittely lattiaan. Lakkapinnan hyvä puoli on pitkä huoltoväli, mutta huono puoli on hankalampi paikattavuus; paikallisille naarmuille ja kulumille on vaikeaa tehdä siistiä paikkausta.
Öljytyn ja öljyvahatun lattian hoitaminen riippuu ratkaisevasti öljyn tyypistä. Öljyttyjen lattioiden osalta on aina ensisijaisesti noudatettava pintakäsittelyn valmistajan ohjeita, mutta yleensä niitä hoidetaan säännöllisesti hoitoaineella ja/tai hoitoöljyllä. Öljytyn lattian hoitoöljyäminen häivyttää ajan myötä lattiaan tulleita naarmuja ja niihin imeytyvä öljy antaa uutta suojaa lialle. Öljytyn lattian sekä hyvä että huono puoli on siis sen vaatima ja mahdollistama pinnan hoitaminen.
Päivitetty 27.2.2023
1. Soveltamisala
Näitä toimitusehtoja sovelletaan Puudelicatessenin (y-tunnus 1853854-6, jäljempänä “myyjä”) ja kuluttaja-asiakkaiden (jäljempänä “tilaaja”) välisessä tämän verkkosivuston kautta tapahtuvassa kaupankäynnissä.
Sopimusehtojen lisäksi kaupankäyntiin sovelletaan Suomen lakia ja kuluttajaviranomaisen ohjeistusta.
2. Myyjän yhteystiedot
Puudelicatessen Oy
Tammiston Kauppatie 18
01510 Vantaa
asiakaspalvelu@puudelicatessen.fi
+358207303660
3. Sopimuksen syntyminen
Sopimus myyjän ja tilaajan välillä on syntynyt kun ostaja on maksanut ostoskoriin keräämänsä tuotteet ja vastaanottanut tilausvahvistuksen. Tilaajalla on velvollisuus tarkistaa tilausvahvistuksessa olevien tietojen oikeellisuus.
Myyjällä on oikeus perua kauppa ennen toimitusta, mikäli myyjä epäilee tilaajan väärinkäytöstä. Tilaajan on toimittava vilpittömästi ja ilmoitettava myyjälle ennen tilausta, mikäli epäilee tuotetietojen olevan virheellisiä. Myyjällä on oikeus perua kauppa myös mikäli tuotetidoissa, esimerkiksi hinnassa, on ollut niin oleellinen virhe, että tilaajan olisi tullut tilausta tehdessään ymmärtää annettu tieto virheelliseksi.
Checkout maksuehdot
4. Myytävät tuotteet
Myytävistä tuotteista on pyritty antamaan sivuilla kaikki oleellinen ja oikea tieto ostopäätöksen tekemistä varten. Mikäli olet epävarma tuotteen soveltuvuudesta tarpeeseesi, varmista meiltä tuotteen sopivuus ennen tilausta.
Puumateriaalin luonteen vuoksi täysin tyhjentävää kuvausta esim. parkettilattian tai listan ulkonäöstä on mahdotonta antaa. Puu on luonnontuote, joten jokainen kappale on uniikki. Jotkin tuotteen ominaisuudet, esimerkiksi parkettilaudan pituus tai leveys, saattavat hieman poiketa ilmoitetusta. Näissä tapauksissa asiakkaaseen pyritään olemaan yhteydessä ennen toimitusta ja varmistamaan tuotteen sopivuus asiakkaan tarpeeseen.
Tuotteiden laadussa noudatetaan Rakennustöiden yleiset laatuvaatimukset SisäRYL2013 normeja.
Tuotevalikoima ja tuotteiden hinnat voimassa toistaiseksi ja niitä voidaan muuttaa ilman ennakkoilmoitusta.
5. Toimitusaika
Tuotteet pyritään toimittamaan tilaajalle mahdollisimman pian tilauksen tapahduttua valitun toimitustavan ilmoitetun toimitusajan puitteissa. Osa tuotteista on valmistetaan tilauksesta, jolloin toimitusaika voi olla pidempi. Mikäli myyjä arvioi toimitusajan ylittävän neljä viikkoa tai poikkeavan tuotetiedoissa olevasta arviosta, ilmoitetaan tästä tilaajalle erikseen.
6. Toimitukset
Toimitukset tapahtuvat pääosin rahtikuljetuksina kuorma-autolla tilaajan ilmoittamaan osoitteeseen tai Postin pakettipalveluna Postin ehtojen mukaisesti. Kuljetusliike purkaa lastin kuorma-autosta, minkä jälkeiset tavaran siirrot ovat tilaajan vastuulla. Tilaaja on velvollinen ilmoittamaan myyjälle puhelinnumeronsa toimitusajankohdan sopimista varten. Tilaaja on velvollinen vastaanottamaan tuotteet sovittuna ajankohtana (pääasiallisesti tuotteita toimitetaan vain virka-aikana). Toimitamme tuotteita ainoastaan Manner-Suomen alueelle. Alueet, joille toimittaminen edellyttää lauttaa tai muuta vesiliikennevälinettä, sovitaan erikseen. Kohteeseen on päästävä kuorma-autolla.
Tilaajalla on velvollisuus tarkistaa tuotteiden kunto ja tehdä mahdollisista näkyvistä vaurioista välittömästi merkintä rahtikirjaan sekä ilmoitus myyjälle.
7. Peruutusoikeus ja palautukset
Tilaajalla on kuluttajansuojalain mukainen 14 vuorokauden peruutusoikeus tavaroiden vastaanottamisesta lukien. Peruutuksesta on toimitettava kirjallinen peruutusilmoitus myyjälle viipymättä (kuitenkin 14 vuorokauden kuluessa).
Peruutus-/palautusoikeus ei koske räätälöityjä tuotteita, kuten mittaan sahatut tai tilauksesta pintakäsitellyt tuotteet.
Peruutus-/palautusoikeus ei koske myymälässä tehtyjä tilauksia eikä yritysasiakkaita.
Mikäli toimitus tapahtuu noutopisteeseen, lähetystä ei saa jättää noutamatta. Palautettava tuote on otettava vastaan ja lähetettävä takaisin Puudelicatessenin erikseen palautusilmoituksen jälkeen antaman ohjeen mukaisesti. Noutamatta jätettyjen Puudelicatessenille ohjeen vastaisesti palautuneiden lähetysten käsittely- ja varastoonpalautuskustannuksista vastaa tilaaja.
Ellei muuta kirjallisesti sovita, palautusrahdin kuljettaa Shipit. Palautuksen kuljetuskustannukset maksaa tilaaja. Yhden parkettilavan (10 – 1000 kg) palautusrahti maksaa noin 250 €.
Koska puu on herkkää kosteudelle, on tilaaja velvollinen säilyttämään tuotteita kuivassa ja lämpimässä myyjän ohjeiden mukaisesti palautukseen asti. Tilaaja on velvollinen pakkaamaan palautettavat tuotteet asianmukaisesti.
8 Takuu
Myymillämme valmiilla tuotteilla, kuten lautaparketeilla, on tuotekuvauksessa ilmoitettu valmistajan myöntämä takuu. Takuu ei kata normaalista kulumisesta, virheellisestä säilytyksestä, asennuksesta, käytöstä, hoidosta tai korjausyrityksistä syntyneitä vahinkoja. Tuotteen valmistajien takuuehtoja sovelletaan ja ne toimitetaan tuotteen mukana tai pyyynnöstä sähköisesti. Takuun voimassaolo edellyttää tarkkaa asennus- ja hoito-ohjeiden noudattamista erityisesti lämpötila- ja kosteusolosuhteiden osalta.
Rakennustarvikkeilla (liimat, lakat, listat jne.) ei tuotteiden luonteen vuoksi ole takuuta. Ongelmatilanteet ratkaistaan tapauskohtaisesti sen mukaan, mikä on tuotteen tyyppi, käyttötarkoitus, käyttö- ja asennustapa, ikä jne. seikat huomioiden oikeudenmukaista ja kohtuullista.
Virhetilanteissa ota yhteys myyjään heti poikkeaman havaittuasi toimenpiteiden sopimiseksi.
Myyjällä on oikeus korjata tai korjauttaa kolmannen osapuolen toimesta virheellinen tuote parhaaksi katsomallaan tavalla. Mahdollinen korjaustoimenpide ei pidennä alkuperäistä takuuaikaa.
Tietosuojaseloste
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio
Rekisterinpitäjä
Puudelicatessen Oy
Y-tunnus: 1853854-6
osoite: Tammiston Kauppatie 18, 01510 Vantaa
p. +358207303660
sähköposti: asiakaspalvelu@puudelicatessen.fi
Tietosuoja-asioista vastaava yhteyshenkilö
Teemu Pursiainen
p. +358207303660
sähköposti: asiakaspalvelu@puudelicatessen.fi
Henkilötietojen käsittelyn peruste ja tarkoitus
Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena on:
-Rekisteröidyn antama suostumus henkilötietojen käsittelyyn
-Rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän välinen sopimussuhde
-Rekisterinpitäjän oikeutettu etu, joka perustuu rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän väliseen asiakassuhteeseen
Henkilötietoja käsitellään rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän välisen sopimuksen velvoitteden
suorittamiseksi.
Säännönmukaiset tietolähteet
Henkilörekisteriin merkittävät tiedot saadaan säännönmukaisesti rekisteröidyltä itseltään.
Henkilötietojen luovuttaminen
Henkilötietoja luovutetaan rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän välisen sopimuksen velvoitteden
suorittamisen edelyttämässä laajuudessa.
-Tavarantoimittajille ja rahdinkuljettajille materiaalitoimituksia sekä materiaalitakuita varten
-Tilitoimistolle kirjanpidon edellyttämässä laajuudessa
-Aliurakoitsijoille työsuoritusten edellyttämässä laajuudessa
Henkilötietojen siirto EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelle:
Suosimme sellaisia palveluntarjoajia, joiden palvelimet sijaitsevat EU-alueella. Käytämme toiminnassamme kuitenkin myös sellaisia hyvämaineisia ja luotettavia ulkopuolisia palveluntarjoajia, joiden palvelimet sijaitsevat EU:n ulkopuolella, jolloin tietoja siirretään rajatusti myös EU:n / ETA:n ulkopuolelle.EU:n / ETA:n ulkopuolelle siirrettäessä siirto tapahtuu EU-U.S. Privacy Shield -järjestelyllä, käyttäen EU-komission mallisopimuslausekkeita tai muuta lainsäädännön sallimaa siirtomekanismia. Huolehdimme tällöin muun muassa sopimuksin siitä, että tietojesi luottamuksellisuus säilyy ja että tietoja käsitellään myös muutoin lainmukaisesti.
Henkilötietojen suojaus
Henkilötietoja sisältävät fyysiset dokumentit säilytetään lukituissa tiloissa. Tiedostot
salasanasuojatulla palvelimella.
Tietojen säilytysaika
Tarpeettomat henkilötiedot poistetaan rekisteristä puolivuosittain.
Tiedot tilauksista säilytetään takuuajan ja kirjanpidon edellyttämä aika, vähintään kuusi (6) vuotta.
Profilointi
Henkilötietoja ei käytetä profilointiin tai muuhun automaattiseen päätöksentekoon.
Rekisteröidyn oikeudet
Oikeus saada pääsy henkilötietoihin
Rekisteröidyllä on oikeus saada vahvistus siitä, käsitelläänkö häntä koskevia henkilötietoja, ja jos
käsitellään, oikeus saada kopio henkilötiedoistaan.
Oikeus tietojen oikaisemiseen
Rekisteröidyllä on oikeus pyytää, että häntä koskevat epätarkat ja virheelliset henkilötiedot korjataan.
Rekisteröidyllä on myös oikeus saada puutteelliset henkilötiedot täydennettyä toimittamalla
tarvittavat lisätiedot.
Oikeus tietojen poistamiseen
Rekisteröidyllä on oikeus pyytää itseään koskevien henkilötietojen poistamista, jos
a. henkilötietoja ei enää tarvita niihin tarkoituksiin, joita varten ne on kerätty;
b. rekisteröity peruuttaa suostumuksen, johon henkilötietojen käsittely on perustunut, eikä käsittelyyn
ole muuta laillista perustetta; tai
c. henkilötietoja on käsitelty lainvastaisesti.
Oikeus käsittelyn rajoittamiseen
Rekisteröidyllä on oikeus rajoittaa itseään koskevien henkilötietojen käsittelyä, jos
a. rekisteröity kiistää henkilötietojensa paikkansapitävyyden;
b. käsittely on lainvastaista, ja rekisteröity vastustaa henkilötietojensa poistamista ja vaatii sen sijaan
niiden käytön rajoittamista; tai
c. rekisterinpitäjä ei enää tarvitse henkilötietoja käsittelyn alkuperäisiin tarkoituksiin, mutta
rekisteröity tarvitsee niitä oikeudellisen vaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi.
Vastustamisoikeus
Rekisteröidyllä on oikeus henkilökohtaiseen erityiseen tilanteeseensa liittyvällä perusteella milloin
tahansa vastustaa häntä koskevien henkilötietojen käsittelyä.
Rekisterinpitäjä ei saa enää käsitellä rekisteröidyn henkilötietoja, paitsi jos rekisterinpitäjä voi
osoittaa, että käsittelyyn on olemassa huomattavan tärkeä ja perusteltu syy, joka syrjäyttää
rekisteröidyn edut, oikeudet ja vapaudet, tai jos se on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi,
esittämiseksi tai puolustamiseksi.
Jos henkilötietoja käsitellään suoramarkkinointia varten, rekisteröidyllä on oikeus milloin tahansa
vastustaa häntä koskevien henkilötietojen käsittelyä tällaista markkinointia varten, mukaan lukien
profilointia silloin kun se liittyy tällaiseen suoramarkkinointiin.
Oikeus peruuttaa suostumus
Rekisteröidyllä on oikeus peruuttaa käsittelyyn antamansa suostumus milloin tahansa tämän
vaikuttamatta suostumuksen perusteella ennen tätä suoritetun käsittelyn lainmukaisuuteen.
Oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen
Rekisteröidyllä on oikeus saada häntä koskevat ja hänen itse toimittamansa henkilötiedot
jäsennellyssä, yleisesti käytetyssä ja koneellisesti luettavassa muodossa ja oikeus siirtää kyseiset
tiedot toiselle rekisterinpitäjälle.
Oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle
Henkilötietoasioiden kansallisena valvontaviranomaisena on oikeusministeriön yhteydessä toimiva
tietosuojavaltuutettu. Sinulla on oikeus saattaa asiasi valvontaviranomaisen käsiteltäväksi, jos katsot,
että sinua koskevien henkilötietojen käsittelyssä rikotaan sitä koskevaa lainsäädäntöä.
Yhteydenotot
Kaikissa henkilötietojen käsittelyyn liittyvissä kysymyksissä ja omien oikeuksien käyttämiseen
liittyvissä tilanteissa rekisteröidyn tulee ottaa yhteyttä rekisteriasioista vastaavaan yhteyshenkilöön
sähköpostitse osoitteeseen myynti@lattia-asennus.fi tai postitse osoitteeseen Kotikyläntie 10 .
Evästeet
Käytämme evästeitä:
- verkkosivujen käytön sujuvoittamiseen
- henkilökohtaisten asetusten tallentamiseen (esim. ostoskori)
- mainosten kohdentamiseen
- käyttäjän tunnistamiseen
- tilastotietointiin ja markkinoinnin seurantaan
Käyttämällä internetsivustoamme hyväksyt evästeiden käytön.